Olipas musta yö - heräsin kesken mitä mustimman kaamosyön.
Marraskuisia mietteitä mustanpuhuvana yönä kun heräsin keskellä yötä n. klo 2:30 mustuus / neekeriys / neekeröinti ahdistaen mieltäni ;) kohti ajatusteni purkamista tähän blogiin jonkinasteisena neekeröinnin ja neekeriyden selvittämisyrityksenä ei kuitenkaan seminaari-, eikä gradun tapaisena tutkielmana vaan irrallisina toisiinsa liittyvinä neekeri- ja musta-sanaan liittyvin mietelmin
Pitäisikö minun nyt erilaisten Orwellimaisten hyysärihölmöjen takia ajatella että olipa neekeriyö ja että heräsin kesken neekeriyön? Siis jos uskoisin heidän logiikkaansa neekerisanan korvaamisesta mustalla. Jos jokin sana voidaan korvata toisella niin kai se silloin edellyttää että se voidaan korvata toisinkin päin vai olenko väärässä?
Mitä tarkoittaisi se että neekeri = musta ja se ettei neekeri olisikaan neekeri, eikä miehittäjä-Ryssä olisi Ryssä vaan jotakin muuta? - pohdittavaa
( Tämä pohdinta jatkuu ääneen ja kirjallisesti ainakin tässä blogissa copyrigh-suojattuna. Tätä saa lainata kunhan mainitsee lähteen ja kirjoittajan )
http://www.kavkaz.fi/ Onko miehittäjä-Ryssä muuta kuin Ryssä, voiko neekeri olla olematta neekeri, ilman että loukataan muita?
Sehän on tiedossa että me suomalaisetkin tsuhnat olemme olleet joskus ryssiä "Vanhan Suomen" rajoilla (1721-1809 ) Suomen suuriruhtinamaan "Ryssänmaan" alaisina ja keskuudessamme asuu sekä vanhoja ryssiä, että ryssäläisiä suomalaisia, että uusia ryssiä (ottamatta kantaa ovatko suomenmielisiä, ryssäläisiä vai poliittisesti välinpitämättömiä, toisaalta on sanottu "Suomalaiset eivät voi olla puolueettomia sodan ja rauhan kysymyksissä"), sekä ryssänmielisiä suomalaisia ( Jaakko Laakso, Ilkka Kanerva, Tarja Halonen jne. )
Entä milloin neekeri voisi olla sama asia kuin musta? Voiko ylipäätään sanoa että "musta tuntuu"? Olisiko ilmaisu "musta tuntuu" laulunkin yhteydessä jo rasismia? Siirtyvätkö mielleyhtymät automaattisesti nimenmuutoksen yhteydessä kuten kävi tunnetulle murhamiehelle nimenvaihdoksen yhteydessä? Onko Valjakkala edelleen Valjakkala vai jtkn muuta? Onko 1970-luvun TV-sarjan mestarivaras "Arsene Lupin" edelleen mestarivaras kaikilla aliaksillaan vai kussakin roolihahmossaan vain kreivi tai vanha mies? Nauraako tämä suojeltu neekeri tai uusioneekeri mustana hampaat hohtaen valkoisina, kuten Arsene Lupin TV-sarjassaan? "En minä ole varas, vaan monsieur Arsene Lupin" ( taskut täynnä varastettuja timantteja )
On yritetty väittää että "neekeri-sanan" voisi korvata ja se pitäisi sen väitetyn loukkaavuuden takia korvata sanalla "tummaihoinen tai musta". No mitä se tarkoittaisi käytännössä:
Käytännössä: Puenko neekerihousut jalkaani, laitanko neekeritakin päälleni? Tulisiko siitä vääriä mielleyhtymiä, esim. että olisin ostanut neekerinahkan / neekerin nahkan, pukeutunut ko. jonkun neekerin nahkaan tai vaihtoehtoisesti murhannut/murhauttanut, tappanut/tapattanut ja nylkenyt/nyljetyttänyt neekerin ja sen jälkeen parkinnut tämän neekerinahan ja valmistanut tai valmistuttanut neekerin nahkasta neekerinahkaisen takin päälleni? Ketju tuntuu loputtomalta neekeröinniltä?
Neekeri-sanasta on muodostunut jo oma verbinsä siihen ladattujen erilaisten odotusten ja mielikuviensa takia. Ei valkoisen rodun edustajasta omaa etnistä syntyperäistä taustaansa vasten kovin helpolla luoda mielikuvaa verbinomaisesti tai kuvailevasti adjektiivina esim. mitä tarkoittaisi "valkoistaa, valkoloida, valkomaisesti, ... ". No sen tiedämme että keskuudessamme asustavat mustalaiset, romaanit, mannet, kansallispukuiset ( rakkaalla lapsella on monta nimeä ) kutsuvat meitä valkolaisiksi, vaikka mustalaiset riisuttuna mustalaisvarusteistaan eivät eroa tämän hetkisestä valkolaisväestöstä välttämättä äkkiäkatsottuna vuosisataisen ristiinnaimisen ( en pilkkaa tässä yhteydessä kristinuskoa) takia kaikilta osin ns. jäsenistöltään tästä nykyisestä valkolaisväestöstä (oli ne sitten ryssiä, tsuhnia, ryssäläisiä).
Erittäin epäuskottavaa on väittää että neekerisanan loukkaamatta muita rotuja tai kansallisuuksia voisi korvata sanalla musta. Sillä emmehän mekään halua olla ruotsalaisia tai ryssiä, vaan suomalaisia. Vaikka ns. intialaiset (Intian niemimaan asukkaat) pohjoisesta etelään ovat liki mustia, emme silti miellä heitä kirvelläkään neekereiksi.
Kaikki tiedämme että neekerilaulaja musiikko Michael Jackson on neekeri, joka on kovasti pyrkinyt pääseemään irti neekerirotunsa piirteistä valkaisemalla ja leikkauttamalla itseään liki hirviön näköiseen lopputulokseen päätyen. Tämä P-Amerikan neekerien kaipuu valkolaisuuteen ja valkoisen rodun valkoiseksi on itse asiassa luonut omia teollisuudenhaarojaan valkaisuaineineen ja erilaisine neekerien nahkanohentajineen.
Tässä yhteydessä en puutu tämän Michael Jacksonin neekerinä julkituotuun ja väitettyyn pedofiliaan, eikä sillä rahastaneisiin, ei tiedotusvälineiden ja muun median edustajiin ( lehtineekerit ), eikä väitettyjen uhriensa tai todennettujen uhriensa tuomitulta neekeriltä saamiinsa muhkeisiin pedofiliakorvauksiin.
No onko tämä neekerinvalkaisu ja leikkely tuottanut haaveiltua lopputulosta siitä että Michael Jackson olisi valkoinen tai jtkn muuta kuin neekeri?
Lienee totta että kyseessä on Michael Jacksonin tapauksessa tragikoominen liki Othello-näytelmän mukainen neekeri, neekeröinti ja oman itsensä hakeminen siinä epäonnistuen, niin että viimeiset netin kautta julkaistut kuvat näyttävät tämän neekerin kulkevan jossain arabimaassa burkhaan naiseksi pukeutuneena henkivartijoidensa saattamana ilman että näkyisi edes valkaisu- ja leikkelyhoitojensa monsterimaiset piirteet. Toisaalta monsterius, hirviys ( ei siis hirvenä oleminen ) oli Euroviisuissa pop ja Lordiyhtyekin on halunnut markkinoida loppuun asti hirviömäisyyttään aina ns. Linnan juhlille menoaan myöden.
Voitaneenko siis ajatella että tiettyyn rajaan saakka "monsterius" / hirviömäisyys on "in" ja suotavaa, mutta jossain tapauksissa lopputuloksena voi olla hirviömäiset naurut hirviöille ja neekereille kaikessa traagisuudessaan ja surkuhupaisuudessaan?
Seppo Lehto Tampere Hirveenä hirviömäisen neekerinmustana yönä keskellä kaamosta valkoisesta suvaitsevasta monintavoin suuremmasta Suomesta haaveillen. Lumet tuli ja meni nyt maa on musta kuin kuolema ja neekerin perse näin yöllä ulos ikkunasta katsoen. Onhan marraskuu ( laulunkin mukaan ). Pitäisikö marraskuu kuoleman kuukausi korvata allakassamme neekeri-sanalla? Armon vuonna keskellä neekerin mustaa yötä 28.neekerikuuta 2006?---------
Eduskunnan oikeusasiamieheen ja neekeröintipäätöksiinsä kohdistuvaa kritiikkiä:
Mielestäni on otettava tarkempaan pohdintaan myös eduskunnan oikeusasiamiehen tulkinnat kaikessa ryssäläisyydessään ja orwellimaisuudessaan. Olen tuntenut monta "Samia", mutta koskaan en ole ajatellut siinä olevan mitään rasismia. Nuoruuden naapurini mustavalkoinen karjalan karhukoira oli nimeltään Sami. Olisihan se surkuhupaisuudessaan, että mustavalkoinen koira olisi nimeämisensä yhteydessä joutunut rasistisen leimauksen kohteeksi tai jopa uhriksi, vielä mainitsematta Suomessa ja muualla olevia Sam tai Sami-nimisiä ihmisiä.
Jos neekeri on likainen, siinä kuin valkoinen euripidi on likainen, niin onko se solvausta? Minä ainakin käyn pääsääntöisesti ainakin kerran vuorokaudessa suihkussa, jonkinverran viikottain jopa saunassa, jotten olisi likainen. Jos joku olisi sanonut minulle ravintolassa 1980-ja 1990-luvuilla, että "Olet likainen valkoinen" niin voinee todeta ko. taustaansa vasten, että katsotaanpa ja haistellaanpa. Väite voi olla joko tosi tai epätosi.
Yleensä ja liki pääsääntöisesti perinteisessä ravintolassa liikkuneet rodustaan liikkumatta olivat jonkin verran likaisia 1990-luvun ravintoloissa ja haisivat pahalle ilmassa leijuneen raskaan tupakansavun takia.Joten voitaneen pitää melkoisena neekeröintinä sitä jos joku saa sakkoja siitä että ravintolassa saisi väitteestä "likainen neekeri / likainen valkoinen" sakkoja tmv:aa erittäin kyseenalaista vahingonkorvattavaa. Jos on likainen, niin on likainen oli sitten neekeri tai ei.
Mitä surkuhupaisaa neekeröintiä sieltä nettihaulla (neekeri eduskunnan oikeusasiamies) tulikaan vuodelta 1999? - Olisiko eduskunnan oikeusasiamies Lehtimajan väittäminen mustalaisen näköiseksi kunnianloukkaus?
Loukkaisiko valkolaisen mieltäminen mustalaiseksi vai mikä? Olisiko loukkaus sitä että se mustalaisiin monasti mielletty mielikuva / mielikuvat olisivatkin se varsinainen loukkaus? Olisiko ajateltavissa että jos eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimaja loukkaantuisi tai olisi loukkaantunut ko. päätöstensä aikaan, siitä että häntä kutsuttaisiin mustalaiseksi tai mustalaisen näköiseksi, niin mustalaisilla olisi oikeus ajatella että eduskunnan oikeusasiamies on loukannut heitä rasistisesti loukkaantumalla siitä että on mustalaisen näköinen?:Ohessa netistä tempaistu mielivaltaisesti hakusanoilla "neekeri eduskunnan oikeusasiamies" näyte, koska muistelin että eduskunnan oikeusasiamieskin on joskus asiasta jtkn mieltä ollut.
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1999/20.elokuu/ETNI3399.HTM Etniseen vähemmistöön kuuluvan alaisen nimittely tuli kalliiksiRasistinen nimittely tulee nykyisen oikeuskäytännön mukaan nimittelijälle kalliiksi. Helsingin hovioikeus piti voimassa käräjäoikeuden aiemman päätöksen, jossa nimittelijä tuomittiin 6 000 markan korvauksiin.
Helsinkiläisen ravintolan esimiesasemassa ollut työntekijä oli nimitellyt etniseen vähemmistöön kuuluvaa alaistaan Samiksi ja muutenkin käyttänyt tästä halventavia nimityksiä. Lisäksi hän oli kaatanut tuhkakupin pöydälle ja levittänyt sen sisällön pitkin pöydän pintaa.
Helsingin käräjäoikeus katsoi, että teko oli tapahtunut julkisesti ja täytti solvausrikoksen tunnusmerkistön.
Esimies tuomittiin maksamaan solvauksen aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä 6 000 markan korvaukset. Lisäksi vielä oikeus tuomitsi hänet 60 päiväsakkoon ja korvaamaan vastaajan yli 8 000 markan oikeudenkäyntikulut.
Maksettavaa nimittelystä tuli lähes 20 000 markkaa.
Vastaavia tapauksiaHelsingin käräjäoikeudessa on lyhyen ajan sisällä tuomittu vastaavanlaisista solvauksista sakkoja ja korvausta henkisestä kärsimyksestä.
Kokoomuksen viime eduskuntavaalien ehdokasta, lääkäri Abi Diarraa likaiseksi neekeriksi solvannut nainen tuomittiin sakkojen lisäksi 1 000 markan korvauksiin aiheuttamastaan henkisestä kärsimyksestä.
Toisessa tapauksessa helsinkiläisessä karaoke-ravintolassa naisasiakasta huoraksi huudellut mies sai 30 päiväsakon lisäksi 1 500 markkaa maksettavaa henkisestä kärsimyksestä.
Eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimaja on myös puuttunut rasistiseen nimittelyyn, kun nekruksi gambialaista varusmiestä nimitellyt alikersantti selvisi Helsingin käräjäoikeudessa vain varoituksella.
Lehtimaja kiinnitti huomiota tapauksesta julkaistuun lehtihaastatteluun, jonka mukaan lakimies ei pitänyt neekeri-sanaa loukkaavana ja kertoi itse käyttävänsä luontevasti sanaa nekru.
STT-IA
24.8.1999
---------------------------------------
Kalevansoturi Seppo Lehto uusilla sivuilla http://kalevansoturi.squarespace.com----------------------------------------
Lauri Lehtimajasta ja mielipiteistään vielä hieman:
JOURNALISTIEN AMMATTILEHTI 21 / 2000 1. JOULUKUUTA Sananvapaus antaa oikeuden ja asettaa jopa journalistisen velvollisuuden oikeudenkäyntien seuraamiseen, kirjoittaa Lauri Lehtimaja.
Kuva: Peter Jansson/LK
Oikeudenkäynninjulkisuus toteutuu median avullaOikeudenkäynnin julkisuus ei toteudu itsestään vaan siihen tarvitaan mediaa, sanoo eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimaja. Hänen mukaansa sananvapaus antaa oikeuden ja asettaa jopa journalistisen velvollisuuden oikeudenkäyntien seuraamiseen. Median toimintaa tässä suhteessa arvostelevilla on useimmiten oma lehmä ojassa.
Journalisti julkaisee lyhennelmän Lehtimajan oikeuskulttuurin päivillä pitämästä alustuksesta.
--------------------------
Oikeudenkäynnin
julkisuus toteutuu
median avulla
Julkisuusperiaate on Suomen perustuslaissa kanonisoitu itsenäiseksi, kaikkea viranomaistoimintaa koskevaksi perusoikeudeksi. Euroopan ihmisoikeussopimuksessa julkisuusperiaate liittyy vain oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, mutta siihen sitä keskeisemmin.
On syytä muistaa meillä Suomessakin, että julkisuusperiaatteelle on annettava oikeudenkäynnissä vielä enemmän painoa kuin muussa ns. julkisessa toiminnassa. Tätä näkökohtaa korostettiin uuden julkisuuslain eduskuntakäsittelyssä ja itsekin olen usein kiinnittänyt siihen huomiota. Oikeudenkäynnin julkisuuden sääntelyä ollaan onneksi nyt uudistamassa. Voimassa olevaan uuteen julkisuuslainsäädäntöön onkin jäänyt tältä osin paljon kysymysmerkkejä. Tuomioistuimet ovat monista asioista ymmällään.
* * *
Oikeudenkäynnin julkisuus palvelee ensinnäkin asianosaisten oikeusturvaa. Se on järjestelmään sisäänrakennettu kontrolli mielivaltaa vastaan. Eikä ainoastaan tahallista mielivaltaa vastaan vaan myös arkipäivän laiskuutta ja kaikenkarvaista hutilointia vastaan.
Tätä näkökohtaa korosti osuvasti Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomari Olli Myllykangas eräässä seminaarissa, jossa käsiteltiin Uotin veljeksiä vastaan nostettujen talousrikossyytteiden oikeuskäsittelyä. Myllykankaan mukaan toimittajien läsnäolo oikeussalissa ja siitä seuraava julkisuus ei suinkaan "ohjannut" rikosprosessin suuntaa mutta lisäsi kyllä huomattavasti tuomarin tarkkuutta.
Mielestäni tämä on olennainen näkökohta, kun yleensäkin puhutaan tuomioistuimen riippumattomuudesta. Ei lainkäytön riippumattomuutta loukkaa se, että toiminnan asianmukaisuutta valvotaan.
* * *
Toiseksi on tärkeätä korostaa, että oikeudenkäynnin julkisuus lisää myös yleisön luottamusta lainkäyttöön. Tässä mielessä julkisuus palvelee myös tuomioistuinlaitoksen omaa "institutionaalista" intressiä, koska se helpottaa lainkäytön lopputulosten hyväksymistä eli "legitimoi" sitä.
Tätä näkökohtaa kuulee usein seminaareissa korostettavan, mutta tuntuu kuitenkin siltä, etteivät tuomarit ole sitä oikein sisäistäneet arkipäivän yhteyksissä. Pikemminkin ajatellaan, että oikeudenkäynnin julkisuus palvelee sittenkin lähinnä iltapäivämedian kaupallisia intressejä ja viihteennälkäisen yleisön uteliaisuutta.
* * *
Havaintojeni mukaan tuomareilla on usein sellainen harhakuva, että tiedon julkistaminen merkitsee automaattisesti myös sen julkaisemista. Tämä tuli esille esimerkiksi siinä Helsingin Sanomien kyselytutkimuksessa, jossa Susanna Reinboth pyysi käräjäoikeuksilta vastaajien nimiä diaarinumeron perusteella yksilöimissään seksuaalirikosasioissa.
Eräskin laamanni oli huolissaan siitä, mitä ihmettä toimittaja aikoi tehdä näillä tiedoilla. Laamannilla ei kuitenkaan ollut harkintavaltaa näiden julkisten tietojen antamisen suhteen. Hänellä ei myöskään ollut oikeutta kysellä tietojen käyttötarkoitusta. Julkinen tieto on annettava tiedotusvälineen edustajalle, vaikka virkamies itse pitäisi sen julkaisemista tiedotusvälineissä hyvän journalistisen tavan vastaisena. Virkamies ei voi myöskään kieltää julkisen tiedon julkaisemista.
Journalistisen etiikan valvonta ei kuulu tuomarille, yhtä vähän kuin tuomioiden antaminen kuuluu journalisteille. Näin siitä huolimatta, että tuomari pitäisi antamansa tiedon päätymistä iltapäivälehtien lööppeihin yleisen elämänkokemuksensa mukaan todennäköisenä. Tuomarin on kunnioitettava myös toimittajan riippumattomuutta oman ammattinsa harjoittajana, eikä tuomari ole vastuussa tiedotusvälineiden mahdollisista ylilyönneistä.
* * *
Olen omassa työssäni joutunut viime aikoina melko useinkin tekemisiin oikeudenkäynnin julkisuutta koskevien kysymysten kanssa. Asialla ovat usein olleet journalistit itse, etenkin Oikeustoimittajat ry.
Olen korostanut sitä, että oikeudenkäynnin julkisuus ei toteudu itsestään vaan käytännössä näin voi tapahtua vain tiedotusvälineiden välityksellä. Näin ollen median tuomioistuimissa saama kohtelu on julkisuusperiaatteen toteutumisen kannalta ratkaisevan tärkeä kysymys. Tämä koskee sekä käsittelyjulkisuutta että asiakirjajulkisuutta. Tiedon saannin kannalta keskeisiä vaatimuksia ovat nopeus ja annetun tiedon ymmärrettävyys. Olennaista tietoa ei saa kätkeä kapulakieleen eikä haudata heinäsuopaan.
* * *
Tuomareita ärsyttää joskus oikeus- ja rikostoimittajien tapa tarttua siihen, mikä on oikeudenkäynnissä intresanttia, mutta unohtaa se, mikä siinä on relevanttia. Laajan oikeudenkäyntiaineiston uuvuttavasta massasta saatetaan usein nostaa esiin jokin yksityiskohta, joka hauskuttaa tai vetoaa inhimillisiin tunteisiin mutta joka ei kuitenkaan vaikuta tapauksen oikeudelliseen arviointiin. Tällaisilla epäolennaisilla seikoilla on helppoa johtaa lukijaa harhaan.
Tuomareilla on kuitenkin tältä osin aihetta myös itsekritiikkiin. Jollei esimerkiksi tuomion perusteluja mediajulkisuudessa ymmärretä, eikä olennaista eroteta epäolennaisesta, vika saattaa olla - ja useimmiten onkin - tuomion perusteluissa. Niiden selkeyttä ja ymmärrettävyyttä ei voi liiaksi korostaa. Monimutkaisissa tapauksissa olisi järkevää käyttää entistä enemmän lehdistötiedotteita taikka kansantajuisia tiivistelmiä tai yhteenvetoja.
* * *
Oikeudenkäynnin julkisuuteen liittyy tai oikeastaan siitä johtuu ilmiö, jota on kutsuttu mediakäräjöinniksi (trial by newspaper). Juristipiireissä lähes kaikki tuntuvat olevan liikuttavan yksimielisiä siitä, että mediakäräjöinti on paha asia, vaivautumatta kuitenkaan sen kummemmin tätä ilmiötä ja sen eri muotoja analysoimaan. Sen vuoksi oli virkistävää lukea Teuvo Arolaisen vastakriittinen puheenvuoro Tiedotustutkimus- lehdestä 1/1999.
Arolainen tunnistaa trial by newspaper- kritiikin alkuperäiseksi ytimeksi sen, että syytetyllä pitää olla oikeus oikeudenmukaiseen rikosoikeudenkäyntiin ja että syyttömyysoletusta kunnioitetaan (mm seuraamalla juttua loppuun asti ja takaamalla jutun kohteelle oikeus tarpeellisiin vastineisiin). Sen sijaan Arolainen paheksuu sitä, että ns. ikävän julkisuuden kohteeksi joutunut yhteiskunnallinen eliitti pyrkii usein leimaamaan oman tapauksensa mediaseurannan "mediakäräjöinniksi" ja tällä tavalla kääntämään julkisuutta omaksi edukseen. Annetaan ymmärtää, että jos lopullista tuomiota ei sittenkään tule tai jollei syytettä nosteta, ei ikäviä mediajuttujakaan olisi saanut kirjoittaa.
Tällöin kuitenkin unohtuu, että demokraattisessa oikeusvaltiossa ihmisillä on oikeus tietää jo vallankäyttäjiin kohdistuvista epäilyistä, ei ainoastaan heidän saamistaan tuomioista. Jos joku lehden lukija ei ymmärrä eroa sanojen "epäily", "syyte" ja "tuomio" välillä, syy voi olla pikemminkin äidinkielen opettajan kuin oikeustoimittajan.
* * *
Toinen Arolaisen herättämä vastakriittinen kysymys liittyy siihen, voiko mediakirjoittelu todellakin ohjailla tuomarien toimintaa. Itse ymmärrän tämän vaaran todelliseksi esimerkiksi jury-tyyppisten elinten kohdalla, mutta suhtaudun kuitenkin epäillen siihen, että suomalainen ammattisyyttäjä tai -tuomari antautuisi iltapäivälehtien vietäväksi.
Arolainen viittaa tältä osin mm. siihen, että Jukka Tammi ja Eeva Vuori istuvat edelleen viroissaan ja Campoyn lapset päätyivät sittenkin Amerikkaan, kaikesta massiivisesta "mediakäräjöinnistä" huolimatta. Eikö tämä ole osoitus siitä, että todelliset päätökset tehdään sittenkin jossain muualla ja että median tehtävänä on vain kertoa siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu?
* * *
Itse näen etupäässä myönteisenä asiana sen, että media ja sen kautta kansalaisyhteiskunta tuntee kiinnostusta oikeuslaitosta ja oikeudenkäyttöä kohtaan. Ehkä tähän on ainakin rikosjuttujen osalta vaikuttanut sekin, että uusi syyttäjävetoinen rikosprosessi on lisännyt rikosoikeudenkäyntien dramatiikkaa.
En toki väitä, että kaikkien oikeudenkäyntien mediaseuranta olisi sellaisenaan omiaan syventämään ja jalostamaan demokratiaa - onhan suuri osa siitä puhdasta viihdettä ja rikoslainkäytön "simpsonisoimista". Mutta esimerkiksi STT:n doping-jutusta käyty laaja yhteiskunnallinen keskustelu on ollut tärkeä eikä sitä olisi minun mielestäni voitu lykätä odottamaan tuomioiden lainvoimaiseksi tuloa. Tekipä Ilta-Sanomat äskettäin "nettikyselyn" siitä, oliko hovioikeuden antama ratkaisu oikea vai ei. Tuskinpa tämä sanomalehden myöntämä "valituslupa by newspaper" kuitenkaan vaikuttaa siihen, tuleeko korkein oikeus aikanaan myöntämään asiassa oikeita valituslupia vai ei.
* * *
Klassinen "mediakäräjöintiä" koskeva juttu oli Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ratkaistu Sunday Times-tapaus.
Siinä katsottiin, ettei englantilainen tuomioistuin voinut kieltää sanomalehteä julkaisemasta ns talidomidi-skandaalia koskevaa artikkelia, silläkään uhalla, että kirjoituksen julkaiseminen saattoi vaikuttaa vireillä olevaan vahingonkorvausoikeudenkäyntiin samassa asiassa. Lehden saama contempt of court -tuomio katsottiin sananvapauden loukkaukseksi.
* * *
Oikeudenkäyntien julkisuuteen perustuvassa demokraattisessa oikeusvaltiossa tuomari tarvitsee toimittajaa siinä kuin toimittaja tuomaria. Sananvapaus antaa oikeuden ja asettaa jopa journalistisen velvollisuuden oikeudenkäyntien seuraamiseen. Mediakäräjöintiä arvosteleviin kriitikoihin kannattaa suhtautua kriittisesti, koska heillä on useimmiten oma lehmä ojassa.
Oikeudenkäyntien selostaminen ei sellaisenaan ole oikeuslaitoksen painostamista, vaikka siihen sisältyisi oikeudenkäynnin keinojen arvosteluakin. Toisaalta on syytä muistuttaa myös journalisteja siitä, että Euroopan ihmisoikeussopimus oikeuttaa sananvapauden rajoituksiin silloin, kun kysymyksessä on tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa - jos sallitaan pieni kärjistys - ettei tuomareista ehkä pitäisi kirjoittaa yhtä ilkeästi kuin poliitikoista. Poliitikolla on useimmiten mahdollisuus vastata kritiikkiin, mutta tuomari ei voi tehtävänsä luonteesta johtuen osallistua julkiseen polemiikkiin. Maassa makaavan potkiminen ei ole reilua journalismia.
LAURI LEHTIMAJA
Kirjoitus on lyhennelmä eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimajan esitelmästä oikeuskulttuurin päivänä 10.11.2000.
Add to Address Book
Add Mobile Alert 
I feel like boycotting Nokia now.
Posted by: Charles Martel | Wednesday, June 04, 2008 at 09:01 PM